Työtoiminta

9tyotoiminta

OHJATTU JA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA

Nikulanmäen Kuntoutumiskylässä on mahdollisuus osallistua siivous-, ravitsemus- ja kiinteistöhuollon työtoimintaan. Työtoimintaa ohjaavat oman alansa toimitilapalveluiden ammattilaiset, jotka ovat osa Keski-Savon Hoivakehitys ry:n henkilöstöä. Työtoiminta perustuu erikseen laadittuun sopimukseen, jossa määritellään työtoimintaan osallistuminen (viikonpäivät ja työtoiminta aika), tehtävät ja tavoitteet. Säännöllisen väliajoin seurataan työtoiminnan ja sen tavoitteiden toteutumista, jonka pohjalta tehdään jatkosuunnitelmat.

Työtoimijalta edellytetään sitoutumista työtoimintaan sopimuksessa sovitulla tavalla. Edistyneimmät työtoimijat saavat taitojensa mukaisesti myös itsenäistä vastuuta, työtoiminnan edetessä. Työtoiminta onkin oiva tilaisuus ottaa käyttöön jo opittuja taitoja,  samalla se tarjoaa mahdollisuuden kehittää työtoimijan taitoja eteenpäin.

Työtoiminta tuo työtoimijan päivään sisältöä ja mielekästä tekemistä. Työtoiminnassa työtoimijalla on mahdollisuus nähdä konkreettisesti oman työnsä jälki, mikä omalta osaltaan antaa suoraa palautetta työtoimijan työn merkityksellisyydestä suhteessa muuhun ympäristöön. Työtoimijalle maksetaan työtoiminnasta pieni kannustusraha.

 


Nikulanmäen Kuntoutumiskylä Nikulanmäentie 90 A 76100 Pieksämäki
Puh. 020 7614 880
(vaihde 24 h)

Katso vapaat hoitopaikat ja yhteystiedot


Kotikuntoutuksen toimisto puhelin 020 7614 881


Nikulanmäen kuulumisia, facebookissa